lauantai 22. syyskuuta 2018

Mammamuotia vintage-hengessä


Vintage-mekot ovat olleet heikko kohtani niin kauan kuin muistan. Mekkoharrastus alkoi jo 1990-luvun alussa, kun pengoin mummolassa vanhoja vaatevarastoja ja yhdistelin vaatteista asukokonaisuuksia. Tietenkin nämä kokonaisuudet piti jo silloin kuvata. Myöhemmin yläasteikäisenä raahasin Kemin mummolasta Turkuun isot kasat tunkkaisen hajuisia vaatteita, joita halusin ehdottomasti käyttää vaatteen koosta riippumatta. Mainittakoon, että mummoni vanhat mekot olivat kokoluokkaa neljäkymmentä ja itse olin koko peruskouluajan luokkani lyhimpiä. Voisi sanoa, että samalla tiellä olen edelleen. Tosin nykyään pyrin ostamaan vintage-vaatteet sopivan kokoisina. 

Yksi tämänhetkisistä lempivaatteistani on 60-80-luvulta peräisin oleva sininen mekko, jonka esittelin jo edellisessä postauksessani. Yhdistelemällä mekon erilaisiin asusteisiin, siitä saa aina vähän erinäköisen. Samalla se toimittaa virkaa myös yhtenä mammamekoistani. Tällä kertaa päätin yhdistää mekon Marimekon sinisiin nilkkureihin sekä Aarikan Kolibri-kaulakoruun, jotka toivat asuun ripauksen 60-luvun henkeä. 



Mekko: Vintage // Kengät: Marimekko // Kaulakoru: Aarikka // Laukku: Vintage

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kesän kirppislöydöt


Mennyt kesä oli kirppislöytöjen suhteen sangen antoisa ja onnistuin löytämään useamman uuden vaatekappaleen ilahduttamaan muuten tukalia kesäpäiviäni. Löytöjä tuli tehtyä ehkä jopa liikaakin ja tällä on kääntöpuolensa. Tavoitteenani olisikin saada vaatekaappia karsittua ja ylimääräinen tavara myyntiin ennen vauvan syntymään. Yhden satsin sain jo onneksi vietyä, mutta saa nähdä kuinka käy toisen erän suhteen. Seuraavaksi esittelen kuitenkin muutamia kesän hankintojani.


Tämän ihastuttavan retromekon löysin Iso Roobertinkadun Fidasta. Mekossa parasta on sen leikkaus, joka istuu hyvin vauvamahan kanssa, mutta todennäköisesti myös raskauden jälkeen. Mekon miinuspuoli on, että se on valmistettu polyesterista kuten monet muutkin 60- ja 70-luvun ihanista mekoista. Viileällä säällä tämä ei kuitenkaan minua haittaa. Mekolle hintaa jäi alennuksen jälkeen 16 euroa eli ihan halpa tämä vaatekappale ei ollut. Hyvän istuvuuden takia se oli kuitenkin pakko saada.


Löysin Fidasta myös tämän värikkään vekkihameen, joka tosin on reilua kokoa. Tällä hetkellä se ei haittaa, mutta myöhemmin hametta täytyy varmaankin pienentää. Hameen hinta oli muistaakseni 6 euron luokkaa.




Punaiset pallohousut ovat ehdoton suosikkini ja ne kustansivat alennuksen jälkeen noin 3-4 euroa. Housut mahtuisivat kuminauhavyötärön ansiosta jo nyt jotenkuten päälle, mutta en halua venyttää niitä turhaan. En malta odottaa, kun pääsen yhdistämään housut punaisiin Minna Parikan Wilma- tai Raquel -kenkiin. Housut ovat materiaaliltaan viskoosia ja todella mukavat päällä.


Vaatteiden lisäksi hankin muutamia asusteita. Punaisen viinyylilaukun löysin Kansallismuseon vintage-tapahtumasta. Tämä ei ollut halvimmasta päästä (18 euroa) ja harkitsin sen ostoa varmaankin tunnin. Lopulta kun olin käynyt myyntipisteellä noin 3 kertaa hiplaamassa laukkua, päätin ostaa sen. Koirapussukka maksoi 1,50 euroa Niittykummun Fidassa. Itselleni tästä pussukasta tulee mieleen  Balenciagan syysmalliston laukkujen suloiset koira- ja kissahahmot.



sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Leoprinttiä päästä varpaisiin


Toisin kuin aiemmin pelkäsin, niin raskaus ei ole muokannut tyyliäni hillitympää suuntaan vaan enemminkin päinvastoin. Äitiysliikkeiden sijaan olen suunnannut kirpputoreille ja tehnyt suurimman osan raskausajan vaatehankinnoista Fidasta. Tällä tavoin olen välttänyt kertakäyttöisten ja mielestäni jopa hieman tylsien äitiysvaatteiden hankinnan. Samalla olen huomannut, että lähes kaikki vallitsevat muotitrendit on ketjuliikkeiden sijaan mahdollista löytää myös käytettynä, jos vain on kärsivällinen.

Rehellisyyden nimissä olen hankkinut myös joitakin vaatteita ketjuvaateliikkeiden alelaareista kuten tämän postauksen mekon. Leopardikuvio on yksi kestosuosikkini ja kuvien mekko on ehtinyt pelastaa minut monilta loppuraskauden pukeutumiskriiseiltä. Vastoin tyylioppaiden neuvoja verhoudun mielelläni eri printteihin päästä varpaisiin, eikä leopardikuosi ole tästä poikkeus. Koko komeuden kruunaa Rubylean leoparditurbaani, josta olen enemmän kuin innoissani. Tähän asti kaikki omistamani turbaanini ovat olleet joko villaa tai juhlatarkoitukseen. Vihdoinkin onnistuin löytämään myös arkikäyttöön sopivan päähineen, joka on käytännöllinen mutta kuitenkin näyttävä.



Mekko: Zara // Turbaani: Rubylea // Kengät: Chloé





keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hattufriikin painajainen


Tulihan se syksy vihdoinkin ja samalla myös äitiysloma. Viimeisimmät kuukaudet ovat menneet täysin sumun peitossa ja blogin kirjoittaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Pelkäsin, että tämä olotila jatkuu myös äitiysloman alkaessa. Yllättäen olen kuitenkin huomannut, että luovuuteni on palannut ja kykenen tekemään muutakin kuin nukkumaan ja käymään puoliväkisin jumpassa. Samasta syystä johtuen asukuvatkin ovat toukokuulta. Kuvat saatiin räpsittyä, mutta tekstin tuottaminen olikin toinen juttu. Toisaalta kuvien asu on nyt syksylläkin ajankohtainen. Kimonot mahtuvat aina päälle ja nilkkurit ovat syksyn vakioasuste. Myös viuhkalla on käyttöä ainakin sisätiloissa, kun tuntuu, että koko ajan on kuuma. Asussa turbaanin tilalle vaihtaisin vain uuden tuttavuuteni Hanna Sarénin luotsaaman én-merkin pinkin lierihatun. Tutustuin merkkiin viikonloppuna Design Marketissa ja ihmettelen vieläkin, miten en ollut kuullut merkistä aiemmin. Tosin mainittakoon, että tämä tuttavuus oli kyllä kaltaiselleni hattufriikille enemmin uhka kuin mahdollisuus, kun voisin kotiuttaa koko malliston kokoelmiini. Tällä hetkellä runsaudenpula asusterintamalla on pahin painajaiseni, kun muutenkin on vaikea tehdä päätöksiä. Huomenna olisi sitten tiedossa Habitare-messut ja kauhulla odotan messujen antiikki-osastoa vintage-aarteineen.



Kimono: Samuji // Turbaani: Kirsi Nisonen (Mustahöyhen) // Viuhka: Mustahöyhen