lauantai 22. syyskuuta 2018

Mammamuotia vintage-hengessä


Vintage-mekot ovat olleet heikko kohtani niin kauan kuin muistan. Mekkoharrastus alkoi jo 1990-luvun alussa, kun pengoin mummolassa vanhoja vaatevarastoja ja yhdistelin vaatteista asukokonaisuuksia. Tietenkin nämä kokonaisuudet piti jo silloin kuvata. Myöhemmin yläasteikäisenä raahasin Kemin mummolasta Turkuun isot kasat tunkkaisen hajuisia vaatteita, joita halusin ehdottomasti käyttää vaatteen koosta riippumatta. Mainittakoon, että mummoni vanhat mekot olivat kokoluokkaa neljäkymmentä ja itse olin koko peruskouluajan luokkani lyhimpiä. Voisi sanoa, että samalla tiellä olen edelleen. Tosin nykyään pyrin ostamaan vintage-vaatteet sopivan kokoisina. 

Yksi tämänhetkisistä lempivaatteistani on 60-80-luvulta peräisin oleva sininen mekko, jonka esittelin jo edellisessä postauksessani. Yhdistelemällä mekon erilaisiin asusteisiin, siitä saa aina vähän erinäköisen. Samalla se toimittaa virkaa myös yhtenä mammamekoistani. Tällä kertaa päätin yhdistää mekon Marimekon sinisiin nilkkureihin sekä Aarikan Kolibri-kaulakoruun, jotka toivat asuun ripauksen 60-luvun henkeä. 



Mekko: Vintage // Kengät: Marimekko // Kaulakoru: Aarikka // Laukku: Vintage

maanantai 17. syyskuuta 2018

Kesän kirppislöydöt


Mennyt kesä oli kirppislöytöjen suhteen sangen antoisa ja onnistuin löytämään useamman uuden vaatekappaleen ilahduttamaan muuten tukalia kesäpäiviäni. Löytöjä tuli tehtyä ehkä jopa liikaakin ja tällä on kääntöpuolensa. Tavoitteenani olisikin saada vaatekaappia karsittua ja ylimääräinen tavara myyntiin ennen vauvan syntymään. Yhden satsin sain jo onneksi vietyä, mutta saa nähdä kuinka käy toisen erän suhteen. Seuraavaksi esittelen kuitenkin muutamia kesän hankintojani.


Tämän ihastuttavan retromekon löysin Iso Roobertinkadun Fidasta. Mekossa parasta on sen leikkaus, joka istuu hyvin vauvamahan kanssa, mutta todennäköisesti myös raskauden jälkeen. Mekon miinuspuoli on, että se on valmistettu polyesterista kuten monet muutkin 60- ja 70-luvun ihanista mekoista. Viileällä säällä tämä ei kuitenkaan minua haittaa. Mekolle hintaa jäi alennuksen jälkeen 16 euroa eli ihan halpa tämä vaatekappale ei ollut. Hyvän istuvuuden takia se oli kuitenkin pakko saada.


Löysin Fidasta myös tämän värikkään vekkihameen, joka tosin on reilua kokoa. Tällä hetkellä se ei haittaa, mutta myöhemmin hametta täytyy varmaankin pienentää. Hameen hinta oli muistaakseni 6 euron luokkaa.




Punaiset pallohousut ovat ehdoton suosikkini ja ne kustansivat alennuksen jälkeen noin 3-4 euroa. Housut mahtuisivat kuminauhavyötärön ansiosta jo nyt jotenkuten päälle, mutta en halua venyttää niitä turhaan. En malta odottaa, kun pääsen yhdistämään housut punaisiin Minna Parikan Wilma- tai Raquel -kenkiin. Housut ovat materiaaliltaan viskoosia ja todella mukavat päällä.


Vaatteiden lisäksi hankin muutamia asusteita. Punaisen viinyylilaukun löysin Kansallismuseon vintage-tapahtumasta. Tämä ei ollut halvimmasta päästä (18 euroa) ja harkitsin sen ostoa varmaankin tunnin. Lopulta kun olin käynyt myyntipisteellä noin 3 kertaa hiplaamassa laukkua, päätin ostaa sen. Koirapussukka maksoi 1,50 euroa Niittykummun Fidassa. Itselleni tästä pussukasta tulee mieleen  Balenciagan syysmalliston laukkujen suloiset koira- ja kissahahmot.



sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Leoprinttiä päästä varpaisiin


Toisin kuin aiemmin pelkäsin, niin raskaus ei ole muokannut tyyliäni hillitympää suuntaan vaan enemminkin päinvastoin. Äitiysliikkeiden sijaan olen suunnannut kirpputoreille ja tehnyt suurimman osan raskausajan vaatehankinnoista Fidasta. Tällä tavoin olen välttänyt kertakäyttöisten ja mielestäni jopa hieman tylsien äitiysvaatteiden hankinnan. Samalla olen huomannut, että lähes kaikki vallitsevat muotitrendit on ketjuliikkeiden sijaan mahdollista löytää myös käytettynä, jos vain on kärsivällinen.

Rehellisyyden nimissä olen hankkinut myös joitakin vaatteita ketjuvaateliikkeiden alelaareista kuten tämän postauksen mekon. Leopardikuvio on yksi kestosuosikkini ja kuvien mekko on ehtinyt pelastaa minut monilta loppuraskauden pukeutumiskriiseiltä. Vastoin tyylioppaiden neuvoja verhoudun mielelläni eri printteihin päästä varpaisiin, eikä leopardikuosi ole tästä poikkeus. Koko komeuden kruunaa Rubylean leoparditurbaani, josta olen enemmän kuin innoissani. Tähän asti kaikki omistamani turbaanini ovat olleet joko villaa tai juhlatarkoitukseen. Vihdoinkin onnistuin löytämään myös arkikäyttöön sopivan päähineen, joka on käytännöllinen mutta kuitenkin näyttävä.



Mekko: Zara // Turbaani: Rubylea // Kengät: Chloé





keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Hattufriikin painajainen


Tulihan se syksy vihdoinkin ja samalla myös äitiysloma. Viimeisimmät kuukaudet ovat menneet täysin sumun peitossa ja blogin kirjoittaminen on tuntunut lähes mahdottomalta. Pelkäsin, että tämä olotila jatkuu myös äitiysloman alkaessa. Yllättäen olen kuitenkin huomannut, että luovuuteni on palannut ja kykenen tekemään muutakin kuin nukkumaan ja käymään puoliväkisin jumpassa. Samasta syystä johtuen asukuvatkin ovat toukokuulta. Kuvat saatiin räpsittyä, mutta tekstin tuottaminen olikin toinen juttu. Toisaalta kuvien asu on nyt syksylläkin ajankohtainen. Kimonot mahtuvat aina päälle ja nilkkurit ovat syksyn vakioasuste. Myös viuhkalla on käyttöä ainakin sisätiloissa, kun tuntuu, että koko ajan on kuuma. Asussa turbaanin tilalle vaihtaisin vain uuden tuttavuuteni Hanna Sarénin luotsaaman én-merkin pinkin lierihatun. Tutustuin merkkiin viikonloppuna Design Marketissa ja ihmettelen vieläkin, miten en ollut kuullut merkistä aiemmin. Tosin mainittakoon, että tämä tuttavuus oli kyllä kaltaiselleni hattufriikille enemmin uhka kuin mahdollisuus, kun voisin kotiuttaa koko malliston kokoelmiini. Tällä hetkellä runsaudenpula asusterintamalla on pahin painajaiseni, kun muutenkin on vaikea tehdä päätöksiä. Huomenna olisi sitten tiedossa Habitare-messut ja kauhulla odotan messujen antiikki-osastoa vintage-aarteineen.



Kimono: Samuji // Turbaani: Kirsi Nisonen (Mustahöyhen) // Viuhka: Mustahöyhen 





maanantai 4. kesäkuuta 2018

Yöpuvusta hellemekoksi


Mekot ovat ykkös-vaatekappaleeni satoi tai paistoi. Pukeutumisessa suosin erityisesti väljiä polvipituisia mekkoja sekä maksimekkoja. Raskaus ei vielä toistaiseksi ole vaikuttanut vaatevalintoihini ja useimmat mekkoni mahtuvat edelleen hyvin päälle. Hellesäällä toimiviksi ovat osoittautuneet 60-70-luvun täyspitkät yöpuvut, joita käytän huoletta hellemekkoina. Sen lisäksi että vanhat retro-yöpuvut ovat mukavia päällä ja usein valmistettu venyvästä materiaalista, ne ovat myös hyvin tehtyjä. Toisin kuin ketju-muodissa ompeleet pysyvät kohdillaan ja pelkoa sojottavista langanpäistä ei ole. Siinä löytyy jo muutamia hyviä syitä suosia retroa.





Mekko: Palmu-Trikoo (Second hand) // Laukku: Second hand // Hattu: Zara

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Sunnuntain pukeutumis-överit


Kuluvaan viikonloppuun mahtui aktiviteetteja useamman päivän edestä ja tuntuukin hieman oudolta, että kohta on jo maanantai. Tämän päivän ehdoton kohokohta oli laulutuntien kevätnäytös, missä allekirjoittanut esiintyi. Yllättävän vähällä jännityksellä oma esiintymiseni loppujen lopuksi sujui, vaikka olin jo henkisesti valmistautunut siihen, että olen lavalla punainen kuin tomaatti. Esiintymiskokemuksen lisäksi parasta oli tietysti se, että pääsin toteuttamaan pukeutumis-överit. Töissä minulla on mahdollisuus toteuttaa jonkin verran pukeutumis-visioitani, mutta aika maltilliseksi asustautuminen arkena kuitenkin jää. Tämän takia olen aina innoissani erilaisista juhlista ja tilaisuuksista, joita varten pääsen pynttäytymään oikein kunnolla. Parasta pukeutumisessa on, kun minulla on selkeä mielikuva siitä, millaisen asukokonaisuuden aion toteuttaa ja varsinainen asu vieläpä onnistuu.

Tänään ilma oli sen verran lämmin, että pystyin hyvillä mielin pukemaan ylleni kevyen halterneck-mekon. Asun huomion herättäjä oli kuitenkin Mustahöyhen-liikkeestä hankittu upea paljetti-panta. Itse olen kovin laiska tekemään kampauksia, minkä takia suosin aina tilaisuuden tullen erilaisia päähineitä ja hius-asusteita. Lisäksi päähineet tuovat asuun kuin asuun historiallisen vivahteen. Päivän päätteeksi kävimme vielä nappaamassa asusta kuvat Träskändan kartanolla, joka on ehdottomasti yksi lempipaikoistani Espoossa ja loistava miljöö erityisesti näyttävien asujen kuvauspaikaksi.





Mekko: H&M Conscious Exclusive // Vyö: Zara // Hiuspanta: Mustahöyhen



perjantai 27. huhtikuuta 2018

Pastellivärejä ja muumeja


Pastellivärit ovat olleet tämän kevään trendi-juttu ja sehän sopii minulle. Mitä enemmän värejä sitä parempi. Vaalean liila pastelli-takki eksyi vaatekaappiini jo talvi-alennusmyynneistä ja lämpöasteita odotellessa sillä on ollut runsaasti käyttöä Helsingin hyisessä tuulessa. Itselleni tyypilliseen tapaan yhdistin jo itsessään näyttävään takkiin Marimekon siniset nilkkurit sekä Ivana Helsingin Muumi-mekon. Oma mottoni kuuluukin Iris Appfellia lainaten: "More is more and less is a bore".


Takki: Ganni // Mekko: Ivana Helsinki // Kengät: Marimekko










sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Historian havinaa



Voi kuinka iloinen olenkaan, kun sää vihdoin salli yhteisen "perheharrastuksen" eli asukuvien räpsimisen. Tätä iloa ei lannistanut edes voimakas tuuli, jonka vaikutuksesta lintupäähine oli useamman kerran vaarassa lähteä lentoon. Kuvausasuksi valikoitui garderopini vihreä uutukainen H&M:n Conscious Exclusive -malliston silkkimekko, joka nähtiin muun muassa Prinsessa Victorian yllä Maailman vesipäivänä. Alkuperäisenä ajatuksenani oli ottaa mekosta niin sanottuja arkikäyttökuvia, mutta lopulta en kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta ottaa kuviin mukaan jotain extraa. Niinpä mukaan päätyi Anna Dello Russon suunnittelema lintupäähine, joka rehellisyyden nimissä on ollut käytössä aivan liian harvoin. Toivon hartaasti lisää aurinkopäiviä, sillä varastossa on ainakin parikymmentä asuyhdistelmää kuvattavana.






Mekko: H&M Conscious Exclusive // Päähine: Anna Dello Russo for H&M // Takki: Zara // Kengät: Other Stories














maanantai 25. joulukuuta 2017

Retro joulumekko


Poiketen aiemmista suunnitelmistani  jouluasukseni tänä vuonna valikoitui 60-70-luvun maksimekko. Tämä tamperelaisen Kaisu Heikkilä Oy:n valmistama kaunotar on yksi joulukuun kirppislöydöistäni. Muutama vuosi sitten en olisi voinut kuvitellakaan pukevani ylleni ruskeaa mekkoa, mutta näin se mieli muuttuu. Ruskea ja punainen toimivat mielestäni hyvin yhteen erityisesti näin jouluna. Tässä mekossa minua kiehtoo myös se, että se on valmistettu Suomessa, mikä nykyvaatteissa on todella harvinaista. Kirsikkana kakun päällä oli vielä Aarikan retrohenkinen kolibri -kaulakoru, joka kruunasi asun.




Mekko // Kaisu Heikkilä Oy (Sencond hand) Kaulakoru // Aarikka

tiistai 12. joulukuuta 2017

Lady Bird


Yksi lempiharrastuksistani työpäivän jälkeen on kirpputorien kiertely. Kyseinen harrastus on siitä hyvä aktiviteetti, että läheskään aina en onnistu löytämään mitään kiinnostavaa tai budjettiin sopivaa. Hyviin puoliin kuuluu myös se, että heräteostoksista ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, koska hankinnat ovat jo kertaalleen kierrätetty. Viime aikoina kirppisonni on kuitenkin osunut kohdalleni turhankin useasti tai sitten keräilykohteeni ovat vain lisääntyneet.

Tämän viikon löytöni ja todellinen aarteeni on ehdottomasti 60-70 -luvulta peräisin oleva juhlamekko, jonka nimesin Lady Birdiksi Nancy Sinatran ja Lee Hazlewoodin kappaleen mukaan (kyllä vaatteillani on nimet).




Mekko ylitti reilusti normaalin kirpputori-bujettini, mutta pakko se oli silti saada. Aivan helpolla en kuitenkaan tuota ihanuutta haltuuni saanut. Näin Lady Birdin jo lauantaina Uffin ikkunassa ja melkein luovuin toivosta, sillä aikaisempina kertoina vastaavilla katseenkääntäjilla on ollut pitkä varauslista. Onneksi varauksia oli tällä kertaa vain yksi ennen minua. Kaiken kukkuraksi mekko oli vielä juuri minun kokoani. Ajattelin pukea tämän ylleni jouluna yhdessä Kirsi Nisosen suunnitteleman hiuskoristeen kanssa. Asukuvia tämän upeuden kanssa on siten tiedossa jo parin viikon kuluessa.

Mekko // Vintage  Hiuspanta // Kirsi Nisonen
















sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Dress Up Games


Vuoden odotuksen jälkeen suuri päiväni vihdoin koitti ja pääsin ripustamaan näyttelyni Dress Up Gamesin Töölön kirjastoon.




Tervetuloa säkenöivään glitter-maailmaan, missä kimallus sekä kirkkaat värit ovat arkipäivää ja unelmat sallittu. Dress Up Games on muotifanaatikon pako todellisuudesta, joka sai alkunsa lapsuuden paperinukkeleikeistä muuttuen vähitellen todellisuudeksi. Miksi pukeutua harmaaseen, jos tarjolla on säihkettä ja värejä? Näyttely ammentaa inspiraationsa menneiden vuosikymmenien populaarikulttuurista, joka vielä tänä päivänäkin tekee maailmasta entistä jännittävämmän paikan elää.